Rumien ja ujojen puolustus

Daniel Hamermesh on vuosia tutkinut ulkonäön vaikutusta ihmisen tuloihin ja onnellisuuteen. Jo vuonna 1993 julkaistussa artikkelissaan hän osoittaa, että kauniiden ja rumien välinen tuloero on yli kymmenen prosenttia. Ja tämä on sen jälkeen, kun on jo otettu huomioon, että ulkonäöllä on vaikutusta siihen, millaiseen ammattiin ihminen päätyy. Kuten arvata saattaa, kauniit päätyvät paremmin palkattuihin ammatteihin.

Tällä asialla on tietenkin ihmiselle itselleen suuri merkitys. Monet tämän ymmärtävätkin ja käyttävät suuren osan elämästään yrittämällä parannella omaa ulkonäköään toisten silmissä. Tässä blogissa minua eivät kuitenkaan kiinnosta vaikutukset yksilöön tai tasa-arvoon (joista voi Hamermeshin kirjasta lukea enemmän), vaan vaikutukset yhteiskuntaan eli meihin kaikkiin.

Ulkonäkötutkimuksessa tietenkin pyritään - kuten kaikessa tutkimuksessa - erottelemaan eri tekijöiden vaikutukset. Niinpä voimme olettaa, että nuo mainitut tuloerot ovat ainakin pääosin onnistuttu siivoamaan ihmisen koulutuksen, älykkyyden ja muiden tekijöiden vaikutuksista. Lisäksi voinemme olettaa, että kauniiden ihmisten palkka ei ainakaan järjestelmällisesti ylitä heidän todellista tuottavuuttaan työelämässä.

Sen sijaan rumien tuottavuus on pienempi kuin se voisi olla. He ovat vähemmän vakuuttavia, eikä heitä kuunnella yhtä herkästi. Tämä tarkoittaa sitä, että jos ruma ja kaunis ihminen keksivät yhtä hyvän ajatuksen, on todennäköisempää, että kauniin ihmisen ajatus toteutetaan ja ruman jää toteuttamatta kuin toisin päin. Tämä on tappio ihmiskunnalle. Tietenkin kaikkien hyvät ideat pitäisi toteuttaa. Kannattaa myös muistaa niitä lukuisia tilanteita ihmiskunnan historiassa, jossa joku karismaattinen ihminen on saanut läpi omia todella typeriä ideoitaan vain tuntumalla muiden mielestä vakuuttavalta.

En ole pienellä etsimisellä löytänyt vastaavanlaisia tutkimuksia ujoista. Mutta tuntuu kuitenkin todennäköiseltä, että heidän ideoillaan on vielä karumpi kohtalo. Usein he eivät edes saa niitä sanotuksi, kun taas puheliaiden ekstroverttien ideat kyllä ovat kaikkien tiedossa, ja niiden toteuttaminen jo tästä syystä todennäköisempää. Kun tähän lisätään vielä ulospäinsuuntautuneiden markkinamiesten kyky myydä ajatuksensa rahoittajille, ero kasvaa entisestään.

Sellaisesta kirjallisuudesta ei toki ole puutetta, jossa opetetaan ihmisiä ponnistelemaan unelmansa eteen ja markkinoimaan sitä. Mutta kukaan ei varmaan kuvittele, että näitä kirjoja lukemalla ujot muuttuisivat yhtä tehokkaiksi ideoiden myyjiksi kuin ekstrovertit. Niinpä ujojen ideat edelleen jäävät alihyödynnetyiksi.

Meidän yhteiskuntana pitäisi ymmärtää tämä potentiaali. Jos pystymme edistämään käytäntöjä, joissa rumien ja ujojen ihmisten osaaminen ja ideat saadaan paremmin käyttöön, se on kaikkien etu. Kun puhutaan tiedon tuottamisesta ja hyödyntämisestä, ei periaatteessa ole mitään merkitystä puhujan ulkonäöllä. Argumentum ad hominem toimii silloinkin, kun kuulija huomaamattaan vakuuttuu puhujan väitteestä pelkästään tämän ulkonäön perusteella. Tällaisia tilanteita tulee siis välttää.

Niinpä työskentelytilat, jotka keskittyvät tiedon sisältöön ja sen vakuuttavuuteen, toimivat tasa-arvotekijöinä ja auttavat rumia ja ujoja pääsemään reilumpaan tilanteeseen. Netissä asiat on helpompi järjestää niin, että ulkonäkö tai sosiaalisen tilanteen haltuunottotaito eivät määrää ihmisen osallistumismahdollisuuksia tai karsi toteuttavia ideoita.

Tämä mahdollisuus meidän on syytä pitää mielessä. Meillä ihmiskuntana on kova tarve löytää uusia hyviä ajatuksia ja erityisesti käyttää niitä. Komeat ja vakuuttavat ihmiset pitäisi valjastaa parhaiden ajatusten edistämiseen riippumatta siitä, ovatko ne omia vai jonkun ruman ja ujon kehittämiä.