Chilcotin raportti Ison-Britannian roolista Irakin sodassa on tylyä luettavaa. Tärkeimmät opetukset ovat, että vakavassa asiassa on erityisen tärkeää perustaa päätökset luotettaviin havaintoihin ja että kritiikin perusteeton vaimentaminen on turmion alku.
Eilen julkaistiin kauan odotettu Chilcot-raportti Ison-Britannian toiminnasta Irakin sodassa. Arviot ovat murskaavia: väitteet joukkotuhoaseista uskottiin kevein perustein, sotaan lähdettiin vaikka muitakin vaihtoehtoja oli vielä jäljellä, ja sotaan lähdettiin ilman kunnon suunnitelmaa. Nyt on selvästi jälkiviisauden aika.
Jälkiviisaiden on tietysti hyödytöntä kauhistella ja päivitellä asioita. Sen sijaan pitää miettiä, mikä meni pieleen ja mitä siitä on opittavissa. On myös huomionarvoista, että iso osa moitteista ei ole jälkiviisautta vaan esitettiin jo ennen Irakin sotaa.
Yhdysvalloissa mutta varsinkin Euroopassa vastustettiin ankarasti suunnitelmaa hyökätä Irakiin, ja tästä asiasta järjestettiin isoja mielenosoituksia. Ranskan esittämä arvostelu hiersi Bushin leiriä niin paljon, että he nimesivät ranskanperunat uudelleen vapausperunoiksi.
Myös joukkotuhoaseiden olemassaoloa epäiltiin laajasti, koska mitään selkeää näyttöä ei tuotu julkisuuteen. Muistan itse, kuinka ainoa melko vakuuttava tieto oli se, kun Colin Powell sanoi televisiossa, että heillä oli varma tieto aseista. Pidin nimittäin Powellia ainoana järkevänä ja rehellisenä ihmisenä Bushin hallinnossa. Se oli virhe, mutta saamme siitä onneksi kaksi hyödyllistä opetusta.
Ensinnäkin ainoat vahvat perustelut jotakin hypoteesia vastaan perustuvat havaintoihin. Lankesin argumentum ad hominem -harhaan kun arvioin väitettä puhujan luotettavuuden enkä datan valossa. Vaikka havainnot osoittavat, että niiden välillä usein on positiivinen korrelaatio, lopullisia päätelmä tai näin vakavassa asiassa edes alustavia päätelmiä ei pidä tehdä ilman havaintoja.
Toiseksi, Bushin hallinnossa oli systemaattinen virhe ja se oli kritiikin puute. Siellä ei kyseenalaistettu omaa politiikkaa, ei piitattu asia-argumenteista, eikä myöskään kuunneltu tai annettu painoa niille kymmenillemiljoonille, jotka kyseenalaistivat. Opetuksena Irakin sodasta voidaan sanoa, että jos hallinto lakkaa reagoimasta kritiikkiin, on kiire vaihtaa hallintoa. Tässä valossa myös Tony Blairin viesti Bushille "Tuen sinua, mitä tapahtuukin" näyttää vakavalta kritiikittömyydeltä.
Kritiikkiin reagoiminen ei tarkoita sitä, että galluppien pelossa yritetään myötäillä kritiikkiä. Sen sijaan kritiikkiä on kuunneltava ja pystyttävä perustelemaan, miksi joskus tehdään kritiikin vastaisesti. Jos rationaaliset tarkkailijat pystyvät ymmärtämään perustelut, ongelmaa ei ole, vaan silloin toimitaan jaetun ymmärryksen varassa. Jos yrityksistä huolimatta muut eivät kykene ymmärtämään perusteluja, on vakavasti mietittävä oman ajattelun oikeellisuutta. Kaikkihan me joskus olemme väärässä.
Kiitos kun luitte. Jakakaa ajatuksia, omianne tai minun.
Seuraava blogi ilmestyy maanantaina.
Tieto ja päätöksenteko ovat tämän blogin keskiössä. Nimi tulee avoimesta Opasnet-verkkotyötilasta, jotan olen kymmenen vuotta kehittänyt parantamaan yhteistyötä ja tieteellisen tiedon käyttöä päätöksenteossa erityisesti vaikutusarviointien muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti