Ohjelmistot parantamaan yhteiskuntaa

Yhteiskunnan pitäisi tarjota universaalit, avoimet digipalvelut yrityksille, jotta ne voisivat keskittyä varsinaiseen tehtäväänsä. Valtio voisi soveltaa tätä myös omassa toiminnassaan ja siten tehostaa tuottavuutta.

Rasmus Roiha ja Riitta Varpe kirjoittivat Helsingin Sanomissa 4.7. ohjelmistoalan kehitysmahdollisuuksista. Pääviesti oli, että palveluala voisi hyötyä paljon enemmän digitalisaatiosta, ja ohjelmistoalan ja palvelualan pitäisi tehdä tiivistä yhteistyötä. Nykyään kuulemma kolme viidestä palvelualan yrityksestä ei ole tarttunut järkevästi digimahdollisuuksiin, ja olemme jäljessä kansainvälisestä kehityksestä.

Digitalisaatio ja tieto liittyvät tietysti toisiinsa, mutta onko tällä nyt mitään tekemistä yhteiskunnallisen päätöksenteon kanssa? Onpa hyvinkin, koska yhteiskunta voisi ottaa tässä mahdollistavan roolin noudattamalla suomalaista tiedettä.

Ohjelmistot ovat tietoa, ja vieläpä hyvin käytännöllistä sellaista. Siksi niitäkin voi tarkastella samoilla kriteereillä kuin muutakin tietoa. Jotkut ohjelmistot noudattavat erinomaisesti avoimuuden, kohteellisuuden ja kritiikin periaatteita. Esimerkiksi Linux-käyttöjärjestelmä on kokonaan avoin, se löytyy aina samasta paikasta, ja kuka tahansa voi kehittää sitä eteenpäin, jos osaa. On myös lukuisia muita ohjelmia, joihin pätee sama. Mutta useimmat kaupalliset ohjelmat rikkovat näitä periaatteita, ja kuten kohta todistelen, se on usein yhteiskunnan tappio.

Luova tuho on sitä, että olemassaolevat käytännöt korvautuvat tehokkaammilla ja muutoshankaluuksien jälkeen resursseja vapautuu parempaan työhön. Yhteiskunta voisi nähdä oman roolinsa tässä digitalisaatiossa tarjoamalla palveluyritysten käyttöön avoimen lähdekoodin peruspaketin ohjelmistoja: kirjanpidon ja palkanlaskennan, nettisivujen ylläpidon, toimisto-ohjelmat, miksei myös käyttöjärjestelmän. Nämä kytkettäisiin saumattomasti verottajan ja muiden viranomaisten järjestelmiin, niin että kaikki pakolliset asiat hoituisivat automaattisesti.

Tällä tavalla tuettaisiin erityisesti pieniä yrityksiä, joilla ei ole erityistä ammattitaitoa ja resursseja näiden asioiden hoitoon. Eikä tarvitsisi ollakaan, jos ohjelmien käyttäminen ohjaisi oikeiden toimintamallien omaksumiseen. On kaikkien etu, jos tukitoiminnot hoituvat mahdollisimman vähällä vaivalla ilmaisohjelmilla, ja yritys voi keskittyä varsinaisen palvelun tuottamiseen.

Valtio voisi ottaa opikseen tästä palvelusta myös omien tietojärjestelmiensä osalta. Edelleen otetaan käyttöön suljettuja, kankeita ja kalliita ratkaisuja, joissa ei ole puhettakaan, että oman työnsä parhaiten tuntevat käyttäjät voisivat ehdottaa parannuksia työkaluihin niin, että ne toteutettaisiin. Niinpä kritiikki kanavoituu kahvitunneille, ja lisääntynyt purnaaminen vähentää tuottavuutta oman kokemukseni enemmän kuin kiky-sopimuksessa saavutetun kuusi minuuttia päivässä.

Palvelualalla on usein niin, että kun tieto on kerran tuotettu, sen jakaminen on ilmaista. Jos tiedon maksullisuus vähentää palvelun käyttöä, olisi yhteiskunnallisesti parasta jakaa se ilmaiseksi kaikille. Ongelmaksi tulee toiminnan rahoitus. Tästä puhun lisää huomenna.