Mitä avoin päätöksentekokäytäntö muuttaa käytännössä?

Olen viime aikoina kirjoittanut puhtaaksi ja päivittänyt melko teoreettista paperia avoimesta päätöksentekokäytännöstä ja siitä, millainen tietomenetelmä se oikein on. Nyt alkoi tuntua, että tuon kuvauksen lisäksi pitäisi lähestyä asiaa käytännön kautta ja kuvata, mitkä asiat oikeasti muuttuisivat, jos avoimesta päätöksentekokäytännöstä tulisi valtavirtaa.

Vaikka menetelmässä mainitut periaatteet kuulostavat yleviltä ja abstrakteilta, vakavasti otettuna ne paljastavat pahoja puutteita meidän joka päiväisestä toiminnastamme ja saavat muuttamaan toimintaa. Otetaan vaikka avoimuus.

Kaikki tieto avataan heti kaikille, ellei ole erikseen kirjattua perustelua tehdä toisin. Eduskuntatyössä tämä tarkoittaisi, että lakiesitys ei ensin muhisi kuukausia tai jopa vuosia hallituksen virkamiesten valmisteltavana, vaan siitä päivästä asti kun päätetään jotain lakia tarvittavan, avattaisiin julkinen dokumentti siitä, mitä lailla tavoitellaan ja mitä se voisi sisältää. Työn edetessä lakiesityksen versiot tulisivat nähtäville saman tien, ja työn edistymistä olisi helppo seurata. Yleensähän lakiesitykset muuttuvat julkisiksi vasta, kun hallitus antaa ne eduskunnalle eli asia on jo pitkällä.

Kuulen jo vastustajien äänet: vähänkin kiistanalaiset ja varsinkin puolivalmiit ehdotukset ammutaan alas heti, kun sellaisia tulee julkisuuteen, joten tällä tavalla mitään ei saataisi eduskuntaan asti.

Kuulostaa tosiaan hankalalta, mutta tähän on vastalääke. Eihän hallituksen tarvitse tuoda riepoteltavaksi ainoastaan omaa lempiehdotustaan, vaan se voi valmistella useita erilaisia mahdollisia ratkaisuja ottamatta kantaa siihen, mitä se aikoo lopulta ehdottaa. Tästä seuraisi monta etua.

Ensinnäkin hallitus itse joutuisi miettimään asiaa vakavasti useasta eri näkökulmasta tuottaakseen monta tasapainoista esitystä ja niille perustelut. Se parantaisi harkintaa jo ennen ensimmäistä ulostuloa.

Toiseksi vastustajien herkullisin taktiikka ei toimisi. Sehän on, että ensin etsitään ehdotuksesta jokin naurettava tai oikeustajun vastainen yksityiskohta, ja sitten ammutaan sitä kohti, jolloin koko esitys kaatuu. Tämä ei toimi siksi, että jos vastustaa yhtä esitystä, tulee samalla kannattaneeksi muita ehdotuksia eikä jotain kuvitteellista upeaa ja virheetöntä ehdotusta, jonka voi väittää olevan olemassa.

Kolmanneksi hallituksen haukkuminen huonosta toiminnasta ei toimi, jos ei tiedetä, mikä ehdotuksista oikeastaan on se hallituksen esitys. Jos haukkuu ehdotusta, ei välttämättä hauku hallitusta, ja pelkkä hallituksen haukkuminen ilman kytkentää huonoon ehdotukseen on vain noloa.

Kohteellisuudella ja kritiikillä on myös isoja vaikutuksia käytäntöihin, niistä ensi kerralla.

Miksi kansa äänesti brexitistä väärin

Määrittelen demokratialle kultaisen standardin, jossa jokainen ihminen päättää yhteiskunnallisista asioista parhaan mahdollisen tiedon ja omien arvojensa perusteella. Tämän perusteella britit äänestivät väärin.

Brexitin jälkeen on jonkin verran ollut keskustelua siitä, äänestikö kansa väärin ja onko semmoinen ylipäätään mahdollista. Konsensus tuntuu olevan siitä, että kansa äänesti ja pulinat pois. Demokratiassa saa äänestää mitä haluaa, ja se on pelin henki.

Näistä en ole eri mieltä, mutta silti tekee mieli tehdä tarkempi analyysi, koska en ole sellaista nähnyt. Demokratiassa äänestämistä voi ajatella kahdella tavalla. Sitä voi ajatella demokratian kultaisena standardina, jolloin väärin äänestämistä ei ole edes olemassa. Vaalitulos voi olla väärin vain, jos tulos on väärennetty tai äänestäjiä estetty osallistumasta halunsa mukaisesti. Analyysin kannalta kiinnostavampaa on kuitenkin miettiä, mikä on demokratian kultainen standardi jos ei äänestäminen.

Pidän John Rawlsin kehittämästä ajatusleikistä, jossa ihmiset rakentavat oikeudenmukaisen maailman, jos he eivät voi tietää mihin rooliin ja asemaan he siinä maailmassa syntyvät. Yritän samantapaista itsekin.

Demokratian kultainen standardi olkoon äänestämisen sijasta maailma, jossa jokaisella ihmisellä on kaksoisolento tai avatar. Tämän avatarin tehtävä on ihmisen puolesta suorittaa kaikki demokratiaan liittyvät tehtävät niistä arvoista käsin, jotka ihmisellä on ja jotka avatar myös jakaa. Ihmisestä poiketen avatarilla on kuitenkin rajattomasti aikaa ja mielenkiintoa perehtyä kaikkiin asioihin tarvittavalla perusteellisuudella.

Avatar siis opiskelee maahanmuuttopolitiikkaa, EU-lainsäädäntöä ja taloustiedettä, keskustelee pubissa saman- ja erimielisten kanssa ja tutustuu skottien itsenäisyyshankkeisiin. Se arvioi brexitin erilaisia toteuttamistapoja ja niiden läpimenomahdollisuuksia. Sille ei tule mikään yllätyksenä äänestyksen jälkeisenä päivänä. Kun Nicola Sturgeon sanoo skottien valmistelevan uutta itsenäisyysäänestystä tai punnan kurssi sukeltaa, avatar toteaa, että sehän oli nähtävissä (niin kuin olikin) ja äänestäneensä ihmisensä arvojen mukaisesti ottaen nämäkin asiat huomioon.

Nyt kun kultainen standardi on määritelty, voimme miettiä, miten brittiavatarit olisivat äänestäneet. Olisivatko ne valinneet brexitin vakaan harkinnan ja kaiken käytettävissä olevan tiedon valossa? Olen varma, että eivät olisi. Niinpä britit äänestivät väärin.

Tällainen filosofinen teoretisointi on usein hauskaa. Mutta pystymmekö tuottamaan näistä pohdinnoista jotain hyödyllistä kuten John Rawls? Vaikka nämä ideaalitilanteet ovat molemmat tietenkin mahdottomia, ne auttavat löytämään käytännön neuvoja. Avatarien tekemä kallisarvoinen työ on jossain määrin toteutettavissa oikeastikin.

Jokainen ihminen ei tarvitse avataria, koska olennaisia asioita ja näkökulmia on paljon vähemmän kuin ihmisiä. Avatareille menee todella paljon aikaa opiskella kaikki asiat, koska ne tekevät sen kukin yhtä ihmistä varten. Suurin osa on muiden tekemän työn toistoa. Todelliset ihmiset pystyisivät samaan murto-osan väkimäärällä, jos asioiden kuvaus tehtäisiin kerralla kunnolla kaikkia ihmisiä varten.

Nyt tietysti sanot, että avatareilla oli valmiit arvot ja maailmankuva, jota ne täydensivät tiedolla; ei mitään yhtä kuvausta olekaan, joka kelpaisi kaikille.

Siinä olen eri mieltä. Tieteellinen kuvaus maailmasta on yksinkertaisesti ylivertainen kaikkiin muihin kuvauksiin verrattuna. Siksi sen pitää olla yhteisen kuvauksen ytimenä. Sitä voidaan toki täydentää asioilla, joihin tiede ei anna vastauksia. Ja pitääkin täydentää, kuten kuvauksillä ihmisten arvoista. Ja vaikka se ei olisi yhtä rikas kaikissa yksityiskohdissaan kun kuudenkymmenenmiljoonan avatarin kuvaukset, se täyttäisi suurimman osan tarpeesta. Tyytymättömät voivat edelleen hommata oman avatarin.

Tästä kuvauksesta puhun myöhemmin paljonkin.  Nyt riittää toteamus, että sitä sanotaan jaetuksi ymmärrykseksi käsillä olevasta tilanteesta.

Kiitos kun luitte. Levittäkää ajatuksia, omianne tai minun.