Ensi viikolla on Roomassa ympäristöepidemiologien kokous. Siellä keskustellaan erilaisten ympäristötekijöiden vaikutuksista ihmisten terveyteen, ja myös tutkijoiden vastuusta ja keinoista tutkia näitä asioita.
Oma esitykseni jatkaa keskustelua edellisen blogipostaukseni aiheesta: miten kehitetään jatkuvasti päivittyvää tieteen tarinaa? Olemme analysoineet erästä tieteellistä keskustelua, jota on käyty liittyen Nature-tiedelehdessä esitetystä arvioinnista. Siinä arvioitiin ilmansaasteiden (erityisesti pienhiukkasten) aiheuttavan maailmassa vuosittain yli kolme miljoonaa ennenaikaista kuolemantapausta.
Artikkeli aiheutti vilkkaan ja kiihkeän keskustelun (joka ei tosin ole näkynyt julkisuudessa) siitä, mitä oikeastaan tarkoittaa "ennenaikainen kuolema" ja miten sitä pitäisi arvioida, vai pitäisikö käyttää jotain muuta terveysmittaria.
Olen itsekin tehnyt lukuisia terveysvaikutusarviointeja, mutta en osannut odottaa, että asia voisi olla niin monimutkainen kuin se on osoittautunut olevan. Keskeisiä termejä käytetään yleisesti löperösti, ja arviointien tulkinta on tarkasti otettuna hyvin vaikeaa. Hyvä uutinen tavalliselle kansalaiselle tai toisen alan tutkijalle on, että jos ei liikaa takerruta yksityiskohtiin vaan keskustellaan vain siitä, onko kyseessä iso asia vai ei, päätelmät pysyvät ilmansaasteiden osalta ennallaan: ne ovat yksi pahimpia ympäristöaltisteita tällä hetkellä, ja ongelmat näyttävät maailmanlaajuisesti pahenevan erityisesti Aasian nopeasti kaupungistuvilla alueilla.
Tästä huolimatta tutkimusta on voitava tehdä oikein eikä vain suunnilleen sinne päin, ja siksi tämä keskustelu on ollut tarpeellinen. Oma posterini nostaa tarkasteluun sen, miten tällainen keskustelu saadaan parantamaan tieteen tarinaa eli osaksi täsmällistä ja johdonmukaista kuvausta esimerkiksi juuri vaikutusarviointimenetelmistä. Kun pieni joukko ihmisiä on tunnistanut muutaman kiusallisen yleisen virheen käytännöistä, on kaikkien etu, että oikea tieto saadaan jaettua mahdollisimman hyvin muille käyttäjille. Esittelen joitakin osia siitä, miten me yritimme edetä tähän suuntaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin tiede. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. elokuuta 2016
tiistai 2. elokuuta 2016
Tieteen tarinankerrontaa on kehitettävä
Tieteen tarina on ylivertainen erilaisiin uskomustarinoihin verrattuna. Sen kerrontaa olisi kuitenkin kehitettävä, koska nykyinen tieteellinen julkaiseminen on tehotonta, kallista ja huonosti synteesejä ja virheenkorjausta tuottavaa.
Johannes Cairns ja Johanna Muurinen (HS Mielipide 1.8.) kirjoittivat hienosti tieteen tarinan paremmuudesta erilaisiin uskomusselityksiin verrattuna. Metafora on osuva, mutta tarinaa ei kerrota johdonmukaisesti. Tuore tieteellinen tieto julkaistaan satoinatuhansina irrallisina artikkeleina, ja uuteen aihepiiriin tutustuminen vie asiantuntijaltakin viikkoja.
Systeemi on kallis sekä lukijalle että kirjoittajalle ja rajoittaa tiedon leviämistä. Lisäksi artikkeleissa julkaistuja virheitä on hankala saada korjatuksi.
Jos haluaa selvittää uusia tieteellisiä yksityiskohtia, kuten tietyn rokotteen väitettyjä haittavaikutuksia, ei esimerkiksi avoimesta Wikipediasta ole apua. Siellä kun on vain vakiintunutta tietoa esimerkiksi oppikirjoista, ja alkuperäistulosten julkaiseminen on kielletty.
Käytännöt ovat siis kaukana ihanteesta, jossa avoimuus on itsestäänselvyys ja tieteen itsekorjaavuus toimii nopeasti eikä vuosien viiveellä.
Tieteen tarina olisi aivan mahdollista kirjoittaa oikeastikin. Meillä voisi olla avoin Wikipedian tapainen verkkotyötila, johon tutkijat toisivat alkuperäisaineistonsa kaikkien tutkittaviksi ja kävisivät kriittistä keskustelua päätelmistä reaaliajassa. Synteesi olisi kaikkien luettavissa tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa.
Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska tutkijoiden tiukka tulosohjaus tunnistaa tuotoksiksi vain perinteiset artikkelit.
Tässä olisi suomalaisille tiederahoittajille ja hallitukselle läpimurron paikka. Ohjaamalla tutkijoiden tarmoa ja tietoa yhteisen, kritisoitavan tarinan kerrontaan päästäisiin tutkimustiedossa samaan kuin elokuvissa ja pokemoneissa ollaan jo: on yksi selkeä paikka, josta tieto löytyy ilmaiseksi niin tarkasti ja luotettavasti kuin käytännössä on tarpeen.
Tutkijoiden aika ei millään riitä kaikkien somekeskusteluissa esitettyjen virheiden korjaamiseen. Mutta kun media, somettajat, kansalaiset ja muut tutkijat pääsevät hyödyntämään yhteistä tieteen tarinaa, harhaluulojen valta murtuu.
Pahoittelen pitkää viivettä postauksessa. Roihu-partioleiri oli intensiivisempi (ja pölyisempi) kuin ajattelin, joten tietokone pysyi rinkassa koko leirin ajan.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
Brändätään suomalainen tiede
Monet maailman epävarmat kehityskulut kytkeytyvät olennaisesti siihen, mitä tietoa päättäjillä ja kansalaisilla on ja miten sitä käytetään. Suomalainen tiede voisi kehittyä brändiksi, joka toteuttaa tieteen parhaat periaatteet yhteiskunnan päätöksenteossa.
Maailma on muuttumassa nopeasti ja monessa suhteessa arvaamattomasti: on Venäjän trolleja, Brexitiä, populismin nousua, pakolaisuutta ja monia muita ilmiöitä, jotka voivat kehittyä ikävään suuntaan, vaikka myönteisetkin kehityskulut ovat aivan mahdollisia. Tutkijana minusta on erityisen kiinnostavaa se, että kaikkiin näihin ilmiöihin liittyy tärkeänä osana tieto ja tiedon käyttö. Tätä ei usein kuitenkaan huomata. Siksi päätin aktivoida tämän vanhan blogini (joka ei aikanaan noussut lainkaan lentoon) ja käyttää sitä kanavana herättämään keskustelua tiedon merkityksestä yhteiskunnassa.
Saattaa kuulostaa tylsältä, mutta luulen tämän avaavan uusia kiinnostavia näkökulmia ja toimintavaihtoehtoja. Siksi toivon, että osallistut keskusteluun kanssani ja jaat näitä ajatuksia edelleen.
Aloitetaan populismista. Sitähän syytetään siitä, että tarkoitushakuisesti yliyksinkertaistetaan asioita ja näin saadaan kannatusta omille valtapyrkimyksille. Netissä melutaan ja levitetän harhaanjohtavia väitteitä niin ahkerasti, että totuus hukkuu niiden alle. Ongelmana on siis ensin oikean tiedon erottaminen väärästä, ja sitten oikean tiedon levittäminen ja hyödyntäminen.
Antipopulistit tuntuvat kummallisen voimattomilta tämän ongelman edessä, kun käytettävissä kuitenkin on tehokkain ihmiskunnan tuntema työkalu totuuden löytämiseen ja levittämiseen: tiede. Tieteen idea on yksinkertainen: kuka tahansa voi esittää näkemyksiä siitä, miten asiat ovat ja toimivat, mutta kaikkia väitteitä vastaan voi esittää kritiikkiä. Tärkeää on, että viime kädessä uskotaan havaintojen voimaan, ja armotta karsitaan pois kaikki se, mikä ei kestä havaintoihin perustuvaa kritiikkiä.
Miksei tutkijoita kutsuta apuun, kun populistit huutelevat epätotuuksiaan? Tutkijana vastaan itse: me olemme aivan liian hitaita, epäselviä ja keskittyneitä tämän ongelman kannalta vääriin asioihin. Emmekä yleensä edes noudata noita tieteelle tärkeimpiä avoimuuden ja kritiikin periaatteita.
Tässä blogissa yritän pala palalta avata tutkijoiden yhteiskunnallisen saamattomuuden ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja siihen.
Ensimmäisen postauksen lopuksi nostan vision uudesta suomalaisesta vientibrändistä: suomalaisesta tieteestä. Se olisi tiedettä, jossa avoimuus ja kritiikki ovat arvossaan ja jossa tarkasteltaisiin yhteiskunnan kannalta tärkeitä aiheita sellaisella aikataululla, että se ehtisi ohjata yhteiskunnan päätöksentekoa etukäteen eikä vain viisastella virheistä jälkikäteen. Kritiikinkestävät tiedot vielä julkaistaisiin niin, että ne löytyisivät kaikki yhdestä paikasta laatuleimalla varustettuna.
Suomessa tämä voisi onnistua, koska meillä ihmiset luottavat toisiinsa ja instituutioihin paremmin kuin muualla. Meillä on järjestäytynyt tutkimuslaitosverkosto. Soveltavaa tutkimusta arvostetaan ja rahoitetaankin kohtuullisesti, esitetystä napinasta huolimatta.
Huomenna käsittelen sitä, miltä suomalainen tiede näyttäisi käytännössä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)