Valtiollinen tietotuki edistämään maailmanrauhaa?

Turkin kansa hyötyisi siitä, että yhteiskuntaa ohjaamaan tuotettaisiin jaettu ymmärrys poliittisesta tilanteesta ja tutkimukseen perustuvat arviot toimenpiteiden toimivuudesta. Meidän länsimaiden pitäisi tuottaa sellainen hauraille maille.

En malttanut olla kirjoittamatta maailmanrauhaa otsikkoon, koska se on tuttu sana lapsuudestani 1970-luvulta. Silloin se oli miljoonien ihmisten tavoitteena. Nykyään se ei ole ollut aikoihin muodissa ehkä siksi, että maailmanrauhan tavoittelijat aikanaan uskoivat joko USAn tai Neuvostoliiton sen ylivertaisuudessaan rakentavan, ja tämä toive lienee sittemmin hautautunut. Maailmanrauha on kuitenkin edelleen tavoittelemisen arvoinen asia, kunhan se perustuu johonkin realistiseen käsitykseen maailmasta.

Nykyajan diktaattoreilla ja sortovalloilla (toki menneilläkin, mutta niille ei enää ole mitään tehtävissä) on nähdäkseni yksi yhteinen piirre: ne perustuvat valheeseen. Yleensä valheeseen ulkoisesta tai sisäisestä uhasta, joka pakottaa sotatilaan verrattaviin toimiin. Joskus hallitsija myös harhaisesti lupaa elintason nousua tai väittää poliittisten vastustajien tuovan kaaosta. Yhteiskunta- ja taloustieteet lienevät kuitenkin jo vakuuttavasti osoittaneet, että hyvinvointi ja elintaso paranevat parhaiten, kun yhteiskunta on vakaa, ennakoitava, avoin ja lakiin perustuva. Diktaattorit siis valehtelevat kansalle omaksi edukseen ja kansan tappioksi.

Kansan etu olisi siis saada tietoa siitä, miten asiat oikeasti ovat. Hyvä hallinto vaatii totuudenmukaista tietoa, ja kansan on helpompi vaatia hyvää hallintoa, jos se itse tuntee asiat. Erityisen hyödyllistä kansalle (ja turmiollista diktaattorille) on, jos kansa saa ajantasaista ja kattavaa tietoa siitä, millä toimepiteillä maata voisi hallita hyvin ja miten sitä nyt hallitaan.

Minua jaksaa hämmästyttää se, miten jatkuvasti sanotaan, että "Turkki aloitti tuomarikunnan puhdistukset" tai "Venäjä harjoitti järjestelmällistä dopingia", vaikka kyseessä ei ole kansakunta vaan yleensä jokin pieni valtaa pitävä klikki, joka noita asioita on tehnyt. Omassa mielessäni Turkki tai Venäjä tarkoittaa sitä kuvitteellista avatarien joukkoa, joka tuottaa kansan jaetun ymmärryksen tilanteesta ja päättää sen mukaisista toimista (ks. blogi 7.7.2016). Niinpä voitte ehkä kuvitella, että ulkomaanpolitiikkaa seuratessani yleensä olen eri mieltä esitetyistä tulkinnoista: eihän se kansa näitä asioita halunnut, vaan jotkut poliitikot, jotka edustavat kansaa varsin kehnosti.

Saatatte jo arvata, minne tämä pohdintani on menossa. Meidän, joilla on vapaa tiedonvälitys ja varallisuutta ja tarvittava tekniikka, pitäisi ruveta tuottamaan jaettua ymmärrystä kansoille, joiden omat hallitsijat toimivat sen vastaisesti. Meidän pitäisi kerätä ja julkaista tutkittua tietoa siitä, miten asiat ovat, mitä vaikutuksia erilaisilla päätöksillä on oikeasti, mitä mieltä kansalaiset ovat asioista ja miksi. On surkeaa nähdä, kuinka monissa maissa kansan enemmistöä vedätetään surutta hallitsijoiden haluamaan suuntaan. Vaikka vain osa uskoo viestin, muut eivät näe muuta mahdollisuutta kuin hiljaa totella väkivallan tai muun uhkan pelossa.

Tänään minulla ei ole aikaa kuvata täsmällisesti, miten jaettu ymmärrys tuotetaan. Mutta kuvitellaan, on mahdollista kattavasti kuvata, millaisia näkemyksiä kansalaisilla maan johtamisesta on, mitkä näistä käsityksistä tiede voi osoittaa virheellisiksi ja mistä mahdolliset erimielisyydet johtuvat. Meillä on siis käytettävissämme johdonmukainen, tutkimustiedon valossa totuudenmukainen ja kansalaisten arvojen mukainen kirjallinen kuvaus siitä, miten jotakin valtiota kannattaisi johtaa. Tämä olisi netissä kansan omalla kielellä kaikkien avoimesti luettavissa ja kritisoitavissa, ja löydetyt virheet korjattaisiin. Eikö se olisi erittäin hyödyllinen julkaisu mille tahansa kansalle?

Sellainen olkoon kansan perusoikeus! Erityisesti haurailla mailla ja diktatuureilla pitäisi olla semmoinen, mutta kyllä se ryhdistäisi menoa Suomessakin, vaikka meitä maailman parhaaksi maaksi kehutaan. Jatkan aiheesta vielä, mutta huomenna sukelletaan pelimaailmaan.

Kiitos kun luitte. Jakakaa ajatuksia, omianne tai minun.

Turkki on saatava tieto-ohjaukseen

Turkki on etääntymässä hyvistä tietojohtamisen periaatteista. Voisiko kansainvälinen yhteisö auttaa Turkin kansaa?

Olen ollut viikonlopun huonosti tiedotusvälineiden parissa, mutta Turkin vallankaappausyrityksen tiedoilta ei ole voinut välttyä. Aika vähillä tiedoillakin voinee tehdä tilanteesta muutamia päätelmiä. Erityisesti minua kiinnostaa (blogini teeman mukaisesti) tiedon rooli päätöksenteossa.

Aloitetaan yhdestä yksityiskohdasta: Helsingin Sanomien mukaan vuorokauden kuluttua vallankaappausyrityksen alkamisesta oli kolme tuhatta tuomaria erotettu. Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Toni Alarannan analyysi lienee kiistaton: niin nopeasti ei voida faktapohjalta löytää kaappausyritykseen sotkeutuneita tuomareita, jos sellaisia edes on. Nimilistojen on siis täytynyt olla valmiina, ja nyt saatiin tekosyy panna potkut täytäntöön.

Tässä vaiheessa ei ainakaan minulla ole tietoa, millä perusteilla nimet on listalle kerätty, mutta lienee selvää, että ne eivät ole sattumanvaraisia vaan systemaattisen kartoitustyön tulosta. Päämääränä on ollut kitkeä tietynlaisia näkemyksiä pois tuomarikunnasta. Tämä on tietojohtamisen näkökulmasta turmiollista ja vastoin sen keskeisiä periaatteita. Erdogan pyrkii siis aktiivisesti vähentämään tietoa, hänelle itselleen epämiellyttävää tietoa, Turkin hallinnosta.

Tästä seuraa kaksi ongelmaa. Kun tieto vähenee, päätökset huononevat. Tämä ei lupaa hyvää Turkin politiikalle jatkossa. Lisäksi kun sitä kammottua tietoa ja Erdoganin vastustamaa ajattelua kuitenkin on olemassa, tarvitaan voimatoimia sen pitämiseksi näkymättömissä. Yksittäiseen virkamieheen on suhteellisen helppoa kohdistaa sortoa ja saada hänet toimimaan halutulla tavalla. Mutta sitten kun hallinto on puhdistettu, pitäisi puhdistaa kansa, ja siitä tulee helposti todella rumaa jälkeä.

Suosittelen lukemaan Pierre Cullifordin eli Peyon nerokkaan, vuonna 1964-1965 julkaistun yhteiskuntakuvauksen Strumfaattori, joka huikealla tavalla kuvaa demokratian luisumista sortoon ja sisällissotaan. Siinäkin katastrofin alkulähde on yksinkertainen: hallinnon harhaista omakuvaa murentava tieto joutui sen hampaisiin ja tietoa levittävät yritettiin vaientaa. Tämä tietenkin epäonnistui, koska puhdistustoimet sinänsä todistivat kriitikoiden olevan oikeassa.

En edes yritä tarjota mitään käytännön ratkaisuja Turkin hallinnolle tai oppositiolle, koska minun pitäisi tuntea maan tilanne paljon paremmin. Sen sijaan ehdotan kansainväliselle yhteisölle pohdittavaksi tietojohtamisen etätuen tarjoamista. Siis mitä?

Olen jo pitkään miettinyt heikossa hapessa olevien valtioiden tarvitsevan ulkopuolista tietotukea. Verottaja, oikeuslaitos, parlamentti ja monet muut yhteiskunnan osat tarvitsevat tietoa järkevään toimintaan, ja usein valtion oma toiminta ei kykene sellaista tuottamaan. Mikseivät muut valtiot tule kansan avuksi keräämään tietoa vallitsevasta tilanteesta? Kyllä kai kansainvälisessä työkalupakissa on muitakin työkaluja kuin voivottelu ja tärkeissä hätätilanteissa nopean toiminnan sotajoukot?

Erdogan ja monet muut inhoaisivat tätä ajatusta maan sisäisiin asioihin sotkeutumisena. Mutta minulle Erdoganin menestys on yhdentekevää. Tärkeää on kansakunnan jaetun ymmärryksen tuottaminen. Huomenna kerron tästä ajatuksesta lisää.

-----

Aloitin blogin nohevasti kirjoittamalla joka päivä. Sitten tuli valitettavan pitkä tauko, mutta pitemällä aikavälillä tavoittelen vähintään kolmen blogin vauhtia viikossa.