Mitä avoin päätöksentekokäytäntö muuttaa käytännössä?

Olen viime aikoina kirjoittanut puhtaaksi ja päivittänyt melko teoreettista paperia avoimesta päätöksentekokäytännöstä ja siitä, millainen tietomenetelmä se oikein on. Nyt alkoi tuntua, että tuon kuvauksen lisäksi pitäisi lähestyä asiaa käytännön kautta ja kuvata, mitkä asiat oikeasti muuttuisivat, jos avoimesta päätöksentekokäytännöstä tulisi valtavirtaa.

Vaikka menetelmässä mainitut periaatteet kuulostavat yleviltä ja abstrakteilta, vakavasti otettuna ne paljastavat pahoja puutteita meidän joka päiväisestä toiminnastamme ja saavat muuttamaan toimintaa. Otetaan vaikka avoimuus.

Kaikki tieto avataan heti kaikille, ellei ole erikseen kirjattua perustelua tehdä toisin. Eduskuntatyössä tämä tarkoittaisi, että lakiesitys ei ensin muhisi kuukausia tai jopa vuosia hallituksen virkamiesten valmisteltavana, vaan siitä päivästä asti kun päätetään jotain lakia tarvittavan, avattaisiin julkinen dokumentti siitä, mitä lailla tavoitellaan ja mitä se voisi sisältää. Työn edetessä lakiesityksen versiot tulisivat nähtäville saman tien, ja työn edistymistä olisi helppo seurata. Yleensähän lakiesitykset muuttuvat julkisiksi vasta, kun hallitus antaa ne eduskunnalle eli asia on jo pitkällä.

Kuulen jo vastustajien äänet: vähänkin kiistanalaiset ja varsinkin puolivalmiit ehdotukset ammutaan alas heti, kun sellaisia tulee julkisuuteen, joten tällä tavalla mitään ei saataisi eduskuntaan asti.

Kuulostaa tosiaan hankalalta, mutta tähän on vastalääke. Eihän hallituksen tarvitse tuoda riepoteltavaksi ainoastaan omaa lempiehdotustaan, vaan se voi valmistella useita erilaisia mahdollisia ratkaisuja ottamatta kantaa siihen, mitä se aikoo lopulta ehdottaa. Tästä seuraisi monta etua.

Ensinnäkin hallitus itse joutuisi miettimään asiaa vakavasti useasta eri näkökulmasta tuottaakseen monta tasapainoista esitystä ja niille perustelut. Se parantaisi harkintaa jo ennen ensimmäistä ulostuloa.

Toiseksi vastustajien herkullisin taktiikka ei toimisi. Sehän on, että ensin etsitään ehdotuksesta jokin naurettava tai oikeustajun vastainen yksityiskohta, ja sitten ammutaan sitä kohti, jolloin koko esitys kaatuu. Tämä ei toimi siksi, että jos vastustaa yhtä esitystä, tulee samalla kannattaneeksi muita ehdotuksia eikä jotain kuvitteellista upeaa ja virheetöntä ehdotusta, jonka voi väittää olevan olemassa.

Kolmanneksi hallituksen haukkuminen huonosta toiminnasta ei toimi, jos ei tiedetä, mikä ehdotuksista oikeastaan on se hallituksen esitys. Jos haukkuu ehdotusta, ei välttämättä hauku hallitusta, ja pelkkä hallituksen haukkuminen ilman kytkentää huonoon ehdotukseen on vain noloa.

Kohteellisuudella ja kritiikillä on myös isoja vaikutuksia käytäntöihin, niistä ensi kerralla.