Epäsymmetrinen valta

Epäsymmetrinen valta on tilanne jossa yhdellä toimijalla on suurempi päätösvalta tiettyihin asioihin kuin muilla. Asiaa on katsottava systeemisesti eikä absoluuttisesti eli epäsymmetristä ei ole se että ihminen voi päättää omista asioistaan mutta muut eivät voi päättää niistä. Eli 'omat asiat' on jotain josta voidaan reilusti määritellä mitä kenenkin asioihin kuuluu ja sitten asianomistaja päättää ja muut eivät. Jotta tämä toimisi johdonmukaisesti, yhden omat asiat eivät samalla saa olla toisen asioita; jos näin käy niistä tulee yhteisiä asioita niiden kesken joille ne kuuluvat, ja niiden osalta valta jakautuu symmetrisesti vain jos asianosaiset päättävät yhdessä.

Symmetrinen valta ei sulje pois delegointia eli että yksi päättää muiden puolesta, jos vallastaluopujilla on sekä teoriassa että käytännössä mahdollisuus milloin tahansa ottaa päätösvalta takaisin itselleen.

Havainnot maailmasta osoittavat, että epäsymmetristä valtaa on lähes kaikkialla. Useimmat valtarakenteet ovat epäsymmetrisiä, niin että on vaikea saada aikaan mitään ilman epäsymmetristä valtaa. Kuitenkin on tyypillistä, että silloin kun jotain menee pahasti pieleen, voidaan huomata, että valta on jakautunut hyvän toiminnan kannalta liian epäsymmetrisesti, ja tämä on mahdollistanut yhden tahon väärinkäytökset muiden kustannuksella.

Niinpä olennainen kysymys ei olekaan, onko valta epäsymmetristä sinänsä, vaan onko se vain sen verran epäsymmetristä kuin on välttämätöntä asioiden hoitamiseksi. Toistaiseksi täysin symmetrisiä laajoja valtarakenteita on ollut vähän, ja nekin usein epävakaita ja anarkistisia.

On kuitenkin myös hyviä esimerkkejä siitä, kuinka symmetrisiä valtarakenteita on onnistuttu kehittämään. Wikipediassa lähes kaikilla on saman verran valtaa kirjoittaa ja kommentoida toisten kirjoittamista, ja yleensä kenenkään ei tarvitse rajoittaa toisen valtaa. Samoin tieteellinen keskustelu ja vertaisarviointi on periaatteessa melko symmetristä, joskin tiedelehdet ja -rahoittajat käyttävät epäsymmetristä valtaa tieteentekoon, ja käytännössä toteutus on paljon epäsymmetrisempi kuin Wikipediassa.

Tuoreita esimerkkejä epäsymmetrisestä vallasta.

• Postialan unioni voi päättää laittaa lakkoon suuren osan Suomen logistiikasta, vaikka logstiikka on suuressa määrin kaikkien asia.
• Lakot ylipäänsä ovat epäsymmetristä vallankäyttöä.
• Hallitus päättää asioista joista aloitetaan lakivalmistelua, ja oppositiolla on tähän vähemmän vaikutusvaltaa.
• Toisaalta kansalaisaloite on tässä suhteessa tehnyt vallasta osittain symmetrisempää, vaikka lopulta eduskunta käyttää epäsymmetristä valtaa voidessaan torpata kansan laajasti kannattamat aloitteet.
• Kaikki maailman diktaattorit Erdoganista Trumpiin haalivat itselleen epäsymmetristä valtaa niin paljon kuin voivat. 
• Uhkailu, lahjonta ja kiristäminen ovat aina epäsymmetristä vallankäyttöä.
• USAn presidentinvaalijärjestelmä antaa tosiasiallisen päätösvallan muutamiin osavaltioihin, kun toisissa tulos on jo ennakkoon selvä ja äänestäminen käytännössä merkityksetöntä.
• Rikkaat maat ja ihmiset käyttävät epäsymmetristä valtaa ilmastopäästöillään, joiden haitat kohdistuvat pääasiassa syyttömiin.

Symmetrisen vallan ongelmaksi tulee toimeenpano, koska on vaikea järjestää kaikille yhtäläisiä mahdollisuuksia osallistua niin, että saataisiin aikaan toimeenpantavia päätöksiä.
Esimerkiksi ilmastoasioissa ei riitä, että kaikilla on valta vähentää lihansyöntiä. Se ei vähene riittävästi, mutta ei ole vielä keksitty reilua tapaa käyttää ulkopuolista valtaa lihansyöjiin.
Voidaan teoriassa päätellä, että jokaisella maailman ihmisellä on (toistaiseksi) 3 tonnin hiilidioksidikiintiö, jota ei saa ylittää ilman kompensointia. Mutta miten tämä pannaan toimeen? Vaikka yksi maa tekisi tästä lain, maailmankauppa toimii tavoitetta vastaan aiheuttamalla haittaa tunnollisille ja suosimalla vapaamatkustajia.

Yleensä ottaen voidaan sanoa, että maailmasta tulisi parempi paikka jos vallan epäsymmetrisyyttä pystyttäisiin tärkeissä asioissa vähentämään. Mutta miten se tehdään tehokkaasti?

Avoin päätöksentekokäytäntö antaa työkaluja tunnistaa turmiollisia päätöksiä. Yleensä nämä ovat vakavasti harkinnassa vain epäsymmetrisen vallankäytön takia (joskus pelkän tietämättömyyden). Määritelmän mukaanhan turmiollinen politiikka on yhteiskunnallisesti haitallista joten sen edistäminen vaatii enemmistön tavoitteiden sivuuttamista.

Pelkkä tunnistaminen ei kuitenkaan riitä. Pitää pystyä estämään turmiollinen toiminta. Avoin päätöksentekokäytäntö ei suoraan ongelmaa ratkaise, mutta se tarjoaa työkalut kehittää parempia vaihtoehtoja ja osoittaa kiistattomasti niiden paremmuuden. Se myös asettaa epäsymmetrisen vallan käyttäjät puolustuskannalle, koska heidän on pystyttävä avoimesti ja uskottavasti perustelemaan syyt turmiolliseen toimintaan tilanteessa, jossa vaihtoehdot ovat kaikkien nähtävillä.

Tilanne on erilainen kuin tv-väittelyissä, joissa asiaa käsitellään pinnallisesti tietyistä rooleista eikä vallansiirtymiä juuri tapahdu. Avoin päätöksentekokäytäntö ei rakennu roolien tai vallan vaan asioiden, vaikutusten ja tavoitteiden varaan. Silloin olennaiset kysymykset eivät koske sitä kuka on presidenttinä tai onko ammattiyhdistyksellä lakisääteinen lakko-oikeus.

Sen sijaan katsotaan, mitä hyötyä ja haittaa toiminnasta on, kehen ne kohdistuvat, ja onko se reilua.

Olemassaolevat valtarakenteet ovat siis toissijaisia avoimen päätöksenteon näkökulmasta. Asiat pitää perustella vaikutusten eikä oikeutuksen kautta.

Avoimissa arvioinneissa on rajattomasti tilaa paneutua yksityiskohtiin ja niistä tehtävään synteesiin. Mitään asiaa ei tarvitse jättää käsittelemättä siksi, että ohjelma-aika päättyy. Siksi epäsymmetrisen vallankäytön aseet tylsyvät uudenlaisen päätöksenteon kilpeen. Ei voi hokea samoja valheita, koska ne on jo ensimmäisellä kerralla todistettu valheiksi. Ei voi hämätä kansaa nostamalla aina samoja hyvältä näyttäviä yksityiskohtia, koska kaikki muutkin yksityiskohdat ovat kirkkaassa päivänvalossa, ja tarjolla on jatkuvasti päivittyvä yhteenveto. Kulissien takana tapahtuva suhmurointi vaikeutuu, kun päätöksenteko siirtyy kaikkien nähtäville.

Hiilineutraali Helsinki 2035 noudattaa näitä symmetrisen vallankäytön periaatteita kunnianhimoisesti. Toimenpiteitä seurataan ja arvioidaan avoimesti. Niitä kommentoidaan ja uusia kehitetään avoimesti. Tosin vielä ei tiedetä, millä prosessilla uudet toimenpiteet lopulta hyväksytään, ja ottaako jokin kaupungin elin epäsymmetristä valtaa itselleen. Odotamme kiinnostuneina mitä tapahtuu, ja erityisesti mitä tapahtuu sen jälkeen. Onko avoin päätöksenteko luonteeltaan niin symmetristä, että yritys vallan kahmimisesta yhteen paikkaan ei enää tahdo onnistua? Aika näyttää.